Sony A7: Ensifiilikset

20140904-IMG_0744-Edit20140904-IMG_0758-Editstoryboard004

Sony A7

Mielessä on jo pitkään pyörinyt ajatus siitä, että kaikkien työkuvausten ohella olisi syytä saada kuvattua enemmän myös omia juttujani. Töiden vuoksi viikottain kertyy muistikorteille monta tuhatta kuvaa, mutta ne ovat pitkälti asiakkaita varten, eivätkä sinänsä tyydytä sitä oman henkilökohtaisen materiaalin tarvetta. Puhelimella on tullut kuvattua Instagramin vuoksi jo jokunen vuosi aktiivisemmin, mutta esimerkiksi isommaksi printeiksi niitä ei kuitenkaan viitsisi tulostella. Tähän tyhjiöön astui viime talvena Fuji X100, jonka juuri vaihdoin Sony A7-kameraan. Ensinnäkin kyseessä on tosiaan uraauurtava peilitön 35mm kennolla varustettu digirunko. Sony A7 on siis oikeastaan ensimmäinen kompakti full frame-kamera vaihdettavalla optiikalla. Rungosta tekee myös mielenkiintoisen se, että peilikoneiston puuttumisen myötä banjonetin ja kennon välinen etäisyys on saatu lyhyeksi, jonka johdosta runkoon on mahdollista kiinnittää lähes mikä hyvänsä filmiajan objektiivi adapterin avulla. Itselläni tämä ei ollut motiivi kameran hankkimiseen, vaan puhtaasti kiinnostus saada ff-kennon kuvanlaatu mukaan jokapäiväiseen liikkumiseen pieneen ja kevyeen runkoon käärittynä. Pienenä haavena on myös löytää kevyempi varustus esimerkiksi kihlakuvauksiin, jolloin Canonin raskaat työjuhdat voisi jättää kotiin.DSC00461-EditListaan nyt omasta mielestäni kameran plussat ja miinukset parin viikon käytön perusteella. Älkää odottako mitään hipoteknistä analyysiä, sillä nämä tulevat enemmän fiilispohjalta.

Plussat:

  • Koko: A7 on oikeasti pieni ja kevyt verrattuna muihin vastaavalla kennolla varustettuihin kameroihin. Hieman optiikasta riippuen kameraa on mahdollista myös pitää taskussa.
  • Kuvanlaatu: Canoneihin tottuneena on todettava, että Sonyn kennon tarjoama dynamiikka on eri tasolla. Shadowssit ja highlightit on pelastettavissa yllättävän hyvin.
  • Grippi: Näinkin pieneksi kameraksi A7 tarjoaa todella hyvän otteen kamerasta. Kaulahihnaa ei siis välttämättä tarvita, sillä kameraa on miellyttävä pidellä kädessä pidemmästikin.
  • Sääsuojaus: Erittäin tervetullutta ettei tarvi olla heti virittelemässä muovipusseja kameran päälle sateella.
  • Kääntyvä näyttö: Yllättävää kyllä, niin liveviewtä tulee käytettyä nykyään jonkin verran potreteissa. 5D Mark3:n kanssa saa olla usein peittämässä näyttöä heijastuksilta varsinkin ylhäältä alaspain kuvatessa. Sonylla homma on todella paljon helpompaa ja näin ollen erilaisia perspektiivejä tulee käyttettyä useammin.
  • Linssien adaptointimahdollisuus: Lähes kaikki vanhat laatuoptiikat on nyt mahdollista herättää henkiin piirongin laatikoista. Asiallisen sähköisen etsimen kanssa käsintarkentaminen on helppoa, joten manuaalilaseilla kuvaaminen on yllättävän mukavaa.
  • Rakenne: Magnesium-runko tuntuu hyvin jämäkältä ja ulkonäkö on muutenkin ihan ok.
  • Elektroninen etsin: Mielestäni rungon EVF on mukava tuttavuus optisiin etsimiin tottuneelle. Live view tehoste näyttää kuvan etsimessä asetusten mukaan valotettuna, joten tietää jo ennen sulkimen painamista, että millainen kuva on tulossa. Etsimen avulla pimeässä manuaalitarkennus toimii yllättävän hyvin, joten tilanteista selviää vaikka af alkaakin sahaamaan.
  • Objektiivien laatu: Ne harvat objektiivit, jotka ovat suoraan FE-kiinnitykselle ovat erittäin hyviä. Itselläni on kokemusta vasta 35/2.8 putkesta, joka ainakin on yllättänyt todella positiivisesti. Terävyys ja bokeh ovat lähes parasta mitä on tarjolla millekään järjestelmälle. Seuraavana suunnitelmissa on kehuttu Zeiss 55/1.8, kunhan vaan pääsen objektiivia jossain testailemaan.
  • Kuvien käsittely: Yllätyin positiivisesti kuinka miellyttävää oli käsitellä kameran raw-tiedostoja omaan silmään sopivaksi. Tuskailin pitkään Fuji X100:n kanssa, sillä kuvien käsittely mieleisekseni vei tuhottoman paljon aikaa ja vaivaa.
  • AF: Aurofocus ei yllä peilikameroiden tasolle, mutta on mielestäni hyvin käyttökelpoinen. Tämä oli myös merkittävä syy, miksi Fuji X100 sai lähteä.
  • ISO: Herkkyydet ovat täysin riittävät omaan käyttöön, eli ISO 8000-10000 on vielä ihan toimituskelpoista omasta mielestäni.
  • Kustomoitavat napit: Custom-nappeja on ripoteltu 3 kpl kameran eri puolille. Ne ovat erittäin helposti customoitavissa mieleisekseen. Canonissa tärkein custom-nappi on itselleni ollut gripin ja banjonetin välissä oleva nappi, johon on mahdollista asettaa AF<->Servo -ominaisuus. Tätä jäin Sonyssa kaipaamaan.

sony-DSC00494-EditMiinukset:

  • Akunkesto: Ehdottomasti yksi suurimmista ongelmista tällä hetkellä. Yhdellä akullisella kuvaa n.300-400 kuvaa, joka vähentää mielenkiintoa kuvata esimerkiksi häitä kyseisellä rungolla. Akkukaupoille saa siis painua heti alkuun.
  • Latausjohto: Rungon mukana ei toimiteta akkulaturia, vaan akku latautuu kameran sisällä, kun micro-usb kiinnitetään seinään/koneeseen. Plussaa tässä on tietenkin se, että lataaminen onnistuu reissun päällä suoraan koneella, mutta pidän tätä menetelmää kuitenkin hieman kömpelönä. Erillinen akkulaturi on siis lähes pakollinen hankinta.
  • 1 Muistikorttipaikka: 5Dmk3:een tottuneena ei voi kuin harmitella yhden muistikorttipaikan taktiikkaa. Mielestäni kaikissa ammattikäyttöön (kuin myös A7) tarkoitetuissa kameroissa pitäisi olla valmius myös toiselle kortille.
  • Objektiivivalikoima: Tällä tarkoitan nyt suoraan FE-kiinnitykselle saatavia objektiiveja, joita on äärimmäisen vähän. Omaan kuvaustyyliin AF on lähes pakollinen ja zoomeja vierastan, joten ainoat potentiaaliset lasit ovat juuri 35/2.8 & 55/1.8. Sony on tosin luvannut, että järjestelmään on lähitulevaisuudessa saatavilla toistakymmentä natiiviobjektiivia, joten tilanne voi olla jo ensi kesään mennessä hyvinkin erilainen.
  • Suljinääni: Taas 5Dmk3:n hiljaiseen suljinääneen tottuneen, A7 suorastaan pamahtaa korvaan. Tällä ei salaa kuvailla.

sony-2Sopiiko Sony A7 hääkuvaajalle?

A7 on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan mietittäessä hääkuvaajan tarpeita. Pitkät päivät raskaan kaluston kanssa vaativat ehdottomasti veronsa, joten kevyemmälle kalustolle on selvästi olemassa tilausta. A7 vaikuttaa kyllä kaikin puolin peruspätevältä laitteelta, mutta en ehkä kuitenkaan vielä uskaltaisi pelkästään sillä lähteä häitä kuvaamaan. Hääkuvaus on siitä raadollista, että tilanteet tulee nopeasti ja aina on oltava valmiina nappaamaan niistä nopeista tilanteista kuvia. Akunkesto ja objektiivivalikoiman suppeus ovat ehkä suurimpia kompastuskiviä tällä hetkellä. Itselleni tärkeät valovoimaiset 35mm ja 85mm objektiivit loistavat toistaiseksi poissaolollaan (huom. photokina tulossa). Muilta osin kamera ajaakin asian varsin mainiosti. Varmasti tulen jatkossakin häissä kuvaamaan A7:lla hieman, mutta ainakin toistaiseksi tärkeimmät tilanteet vedetään vielä varman päälle tutummalla kalustolla. Sonyn uutuus A7s + A7 -combolla kuvaisin enemmän kuin mielelläni häät, jos vaan saadaan roadmappiin esimerkiksi 35/1.8 ja 85/1.8.

Yhteenveto

Alkufiilisten perusteella A7 on juuri sitä mitä hainkin. Mikään kamera ei ole täydellinen, mutta kun prioriteeteissä korkealle nostetaan koko, niin A7 alkaa olla parasta mitä rahalla saa. A7 on juuri täydellinen kamera omiin henkilökohtaisiin kuvauksiin, niin kokonsa kuin kuvanlaatunsa puolesta. Itse aion ainakin unohtaa filmikamerat etc. hetkeksi ja kuvata reissut sekä muut omat jutut jatkossa ainoastaan tällä kameralla. Uudempi A7s-malli voisi natsata omiin tarpeisiin vielä hieman paremmin, mutta A7:n huomattavasti edullisempi hinta vei voiton tällä kertaa. A7s olisi mielenkiintoinen malli kokeilla, sillä se voisi ”pimeänäkölaitteena” olla todella kova luu tällaiselle luonnovalokuvaajalle hämärissä juhlapaikoissa. Mahdollisesti jaan ajatuksiani kamerasta. lisää parin kuukauden päästä, jolloin kokemusta on kertynyt kamerasta enemmän.

 

sony-1-2sony-3sony-1sony-3-2sony-4sony-2-2sony-DSC00496-Edit-2sony-DSC00473-Editsony-20140830-DSC00435-Editsony-20140830-DSC00439-Editsony-DSC00258-Editsony-DSC00290-Editsony-DSC00287-Edit

Your email is never published or shared. Required fields are marked *

*

*